tiistai 1. joulukuuta 2015

NYKYTANSSITEOS PRO PATRIA

Pro Patria nykytanssiteos sai ensi-iltansa Joensuun kaupungin teatterilla 24.10.2015 osana Yksin Sateessa?-tanssifestivaalia. Teosta on esitetty ensi-illan jälkeen mm. Joensuun Normaalikoulun 8. - 9.-luokkalaisille syyslukukaudella 2015 ja Kuopion Paikallisliike2016-festivaalilla.

Teoksen alkuvoima on koreografi Ari Nummisen tulkintaa aiheesta Pro Patria, isänmaallisuus. Teoksen tanssijoina toimivat Mari Kortelainen, Mira Laakkonen ja Terhi Lilja. Valosuunnittelusta vastaa Mikko Pajanen ja äänisuunnittelusta Miikka Ahlman.

Ilman että oli tarkoitus, teoksesta tuli ajankohtainen. Yhteiskunnallinen tilanne, keskustelu pakolaisista ja käsitteestä – isänmaa - luovat teokselle kulissit, joihin teoksen dramaturgia väistämättä rinnastuu. Teos syntyi musiikin inspiroimana. ”Teos sisältää romanttista suomalaista musiikkia, joka liittyy selkeästi kansakuntamme heräämisen, aikaan ennen itsenäistymistä, aikaan ennen meitä, jonka puhtaus ja neitseellisyys yhtä aikaa koskettaa, kohottaa ja huvittaa. Musiikkina toimii Liebeslied: Lauluja romantiikan ajan Helsingistä. Toinen musiikillinen juonne on reipas ja laulettava marssimusiikki, joka antaa hyvän vastavoiman lyyrisyydelle. On kiinnostavaa laittaa toisilleen täysin vieraita asioita keskustelemaan keskenään ja kommentoimaan toisiaan. Kelpo tanssijattaremme merkitään teoksessa jonkinlaisella miehen tai nuorukaisen figuurilla, kuorossa laulavan miehen asulla. Siis puku, paita ja solmio. Naisia, jotka ovat naisia, mutta heillä on sattuneesta syystä miehen puku. Lähtökohta tekemiseen on hyvin yksinkertainen, tulkitsemme kehollamme sävellettyä musiikkia, Musiikkia, joka on sävelletty kauan ennen meitä. Tämä heittää ilmaan kysymyksen; Voiko isänmaata tanssia ja mikä ihme on tämä isänmaa?" (Ari Numminen)

Teoksen traileri: https://vimeo.com/146884419


Kuva: Noomi Forslund

Kuva: Noomi Forslund